Alfred & Layrenn
Olen ollut kauan poissa ja pysynkin etäällä nyt kun viestinviejät ovat kertoneet kuinka valtava muutos itää imperiumin sydämessä. En usko löytäväni mitään valmiita vastauksia täältä toiselta puolelta galaksia, mutta voin vain mennä eteenpäin tällä hetkellä. Pysähtyminen tarkoittaa epäonnistumista, joten olen hyppinyt yhdestä aluksesta toiseen ilman mitään mahdollisuutta olla yhteydessä. Tästä olen mitä syvimmin pahoillani, mutta paranoia sisälläni kasvaa ja taaksepäin katsoessani tunnen kuin silmukka kiristyy ympärilläni. Mitä kauemmaksi matkusta avaruudessa sitä pienemmäksi vaihtoehtoni muuttuvat, koska täällä galaksin rajalla ei ole juuri mitään mitä voi kutsua muutaman kymmenen perheen suurempaa siirtokuntaa ihmeemmäksi.
Kaikki ei ole kuitenkaan huonosti. Sain selville mitä olin kuljettanut mukanani kuukausien ajan. Se oli yhdistelmä suunnitelmia, joiden avulla pystyttäisiin luomaan uusi ajatus. Ajatus uudesta uskosta, jolle ihmiset voisivat antaa elämänsä näinä epävarmoina aikoina ja heittäytyä eteenpäin elämään, joka ei ole enää lukittuna planeettoihin tai kuihin, joita olemme täyttäneet ihmisyydellä niin pitkään kuin ihmisyyttä on ollut olemassa. Ei uskosta jumalaan tai enkeleihin tai demoneihin, vaan uuteen ihmiseen, joka on enemmän jokaisella tavalla mitä voi kuvitella. Isompi, vahvempi, kestävämpi, ja kykeneväinen kävelemään asumattomien planeettojen pinnalla massiivisessa panssarissa, joka ei säikähdä painetta, kuumuutta, kylmyyttä, tai myrkyllisiä kaasuja. Superihminen, jonka pohjana on ihmisyys, jonka täytyy vähentyä, jotta projektille sopivat löytyvät.
En edelleenkään halua uskoa, että tällainen hulluus on johtamassa kohti mullistusta, josta ei ole paluuta takaisin, mutta mitä muutakaan tässä voi uskoa ottaen huomioon mitä Layrenn on puhunut. Uusi uljas maailma, joka ei jätä tilaa tavallisille ihmisille, tai niin kuin me ymmärrämme ihmisyyden. Kuoleman myötä jäljelle jää runsaasti tilaa kerätä tarvittavat resurssit ja lähteä tähtiin, koska tämän imperiumin rauniot tulevat olemaan täynnä patogeenia, joka ei erottele uskovia kerettiläisistä ja kerettiläisiä jälkeenjääneistä. Kaikille ei riitä tilaa uudessa galaksissa, jonne lähdetään tekemään tietä polttamalla tämä galaksi poroksi.
Anteeksi kun olen niin tuhoa ja tuomiota, mutten ole nukkunut hyvin viimeiseen kolmeen viikkoon. Kehoni alkaa hiljalleen tottumaan heikkoon hengitysilmaan, mutta painovoimaton ympäristö heikentää kaikkea tasaiseen tahtiin, vaikka kuinka yrittäisi kuntoilla ja pysyä kunnossa. Sen siitä saa, kun matkustaa halvalla.
Olen kuitenkin pohtinut voivani vielä kääntää tämän kelkan ja palata takaisin ennen kuin on liian myöhäistä. Tekemään mitä tarkalleen? En tiedä, mutta tuntuu ettei ihmisyyttä voi jättää hirviöiden käsiin ilman mahdollisuutta palata takaisin siihen mitä me muinoin olimme ennen kuin otimme ensimmäiset askeleet kohti tähtiä. Onko tämä vain toiveikasta unelmaa ja romanttista höpinää menneisyydestä, jota ei koskaan ollutkaan? Kenties, mutta haluan silti uskoa, että ihmisyys meissä on niin vahva, ettei tämä patogeeni ole meidän loppumme.
Ystävänne tähtien välissä,
Atanir
