Alfred & Layrenn
Viime kerrasta tuntuu taas pieni ikuisuus, mutta nyt on hetki aikaa istua täällä rahtilaivan perässä ja kertoa miten maailma makaa täälläpäin galaksia. Ensinnäkin Krisin kanssa meni varsin mukavasti. Hän oli yhtä hurmaava ja viihdyttävä kuin aina ennenkin, mutta valitettavasti emme ehtineet kovin pitkälle ennen kuin avaruussalapoliisit hyppäsivät kaapista ulos ja pilasivat muuten täydellisen illan vaatimuksillaan. Tuli hieman kiire lähteä paikalta, joten en ole nähnyt Krisiä sitten sen jälkeen kasvotusten. Viestittelemme kyllä aina välillä välikäsien kanssa, koska hyvälle juristille on aina käyttöä.
Joka tapauksessa tuntuu, että sain potkaistua kunnon herhiläispesää tuolla edellisellä kertaa yrittäessäni luukuttaa diplomaattista viestikapselia. Tällä hetkellä tuntuu, että on parempi viettää hiljaiseloa hetken aikaa tekemällä duunia hieman rauhallisemmilla avaruuden aroilta. Otin lomaa kuriirin duunista ja pestauduin tutkimuslaivan pilotiksi.
Mikä reissu se sitten olikin! Musoku ’Barnie’ Barnier otti ja lähti katselemaan uusia suuntia tähtiin rosoisen avaruusjenginsä kanssa. Kävimme mulkoilemassa yhtä jos toistakin kiveä tuolla tunnettujen kauppareittien ulkopuolella, jossa yksityisillä henkilöillä on omia yhdyskuntiaan. Siellä sitä on mahdollista tehdä vaikka mitä kummaa ilman että imperiumin saapas on jatkuvasti niskassa, mutta kyllä myös siellä on jatkuva ja huutava resurssipula kaikesta. Kunnon villin lännen meininkiä. Barniella oli bisneksiä hoidettavana ja minulla taas ei ollut mikään kiire minnekään, joten hyppelimme ympäriinsä, kunnes törmättiin ihan aitoon avaruuspiraattiin. Tällä tyypillä ei ollut taitoja pysyä ammattitaitoisen navigaattorin perässä, eikä myöskään kummoistakaan kokemusta navigaattorina. Kuka tahansa typerys pystyy osoittamaan avaruusaluksen nokan uuteen suuntaan ja polttamaan tiensä läpi avaruuden moottorit kuumana hohkaen, mutta kaikki eivät pysy perässä kun luonnonlait lasketaan mukaan. Seuraavan kuukauden tämä idiootti joutui jauhamaan kuivaruokaa ja juomaan laivansa puhdistamaa pissaa nylkyttäessään halki avaruuden tyhjyyden kohti lähintä neutraalia satamaa. Toivottavasti oppi jotain.
Siellä kyllä kuuli kaikenlaista epätyytyväisyyttä ja kapinahenkeä imperiumia vastaan. Kuulemma kokonaisia laivastoja valmiina nousemaan ja murskaamaan ison pahan, joka estää heitä ohjaamasta ihmisyyttä uuteen kukoistuksen aikaan. Vielä lisää sakkia, jotka uskovat, että heitä ohjaa eteenpäin toisesta galaksista lähetetyt viestit meitä kehittyneemmältä avaruusimperiumilta, jolla on luonnollisesti vastaukset kaikkeen. Siis, näitä täytyy oikeasti olla kuulemassa, koska pelkästään lukemalla heidän paikallista viestipalstojaan. Niin, tosissaan, näillä äijillä on täällä tällainen systeemi, jossa jokainen kauppalaiva ja piraatti ja mikä ikinä alus, joka kulkee ympäriinsä nappaa aina matkaansa läjän paketteja, jotka viedään paikasta toiseen kuin meidän kuriiripalvelumme, mutta siihen osallistuvat kaikki. Aika villiä. Ei mitään sääntelyä ja parhaita toimintamalleja vaan puhdasta tekemistä pientä sivutienestiä vastaan. Kaikki viestit, paketit, ja rahti pakkautuu tällaisiin yhteispaikkoihin, joista porukka käy keräämässä omansa ja maksamalla samalla rahtimaksut, joista ylläpito ottaa omansa ja loput jaetaan paikallisen kuriiriverkon kesken. Aika jännä ja käytännöllinen ratkaisu, joka ei ole niin jäykkä kuin meidän.
Kaikki meni ihan kivasti, mutta avaruussalapoliisit pääsivät jälleen jäljilleni. Minkäs teet kun vastassa on näennäisesti rajattomasti aikaa ja resursseja omaava instituutio? Joten heti kun sain työt tehtyä Barnien kanssa, ja palasin sivistyksen pariin, hyppäsin satunnaisen rahtialuksen kyytiin ja sitä tämä elämä on nyt ollut sen jälkeen. Tienaan ihan hyvin tarjoamalla rahtaajille navigaattorin palveluita, mutta virallisesti olen mekaanikon apulainen tai apupilottina tai mitä näitä nyt on. Elämää avaruudessa.
Alkaa hieman hiertämään tämä meno, joten lähden tästä seuraavaksi selvittelemään, miksi ihmeessä salainen poliisi on niin kiinnostunut minusta? Toivottavaa hyvää onnea. Kris pelaa aikaa puolestani, jotta poliisi ei pysy perässäni, ja niin itselläni kuin Barniella on tuttuja jotka auttavat mielellään miestä mäessä.
Voikaan hyvin ja eläkää tähtien valossa.
- Atanir
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti